Pyhäjärvi Vpl

Viipurin läänin Pyhäjärvi-pyhäjärveläiset kirjoittivat nimen Vpl. Pyhäjärvi, virallinen Suomi PyhäjärviVl.- sijaitsi itäisellä Karjalan Kannaksella, Laatokan rannalla, Käkisalmen kaupungin eteläpuolella. Keskellä pitäjää oli järvi, mikä oli lainannut nimensä pitäjälle. Tämä järvi oli hevosenkengän muotoinen, kirkasvesinen ja syvä. Järveen työntyvällä niemellä seisoi uljaana kirkko, jonka kellojen kumahdukset tyyninä kesälauantai-iltoina kantautuivat pitäjän äärimmäisille perukoille asti.

Nuo ylimääräiset kirjaimet pitäjän nimen edessä tai jäljessä johtuvat siitä, että Suomessa oli kolme Pyhäjärvi-nimistä pitäjää, yksi Oulun läänissä, toinen Uudenmaan läänissä ja kolmas Viipurin läänissä- näin aakkosjärjestyksessä lueteltuina. Väestörekisterikeskus, pyhäjärveläisten mielestä heitä kuulematta, otti 1970-luvulla käyttöön nimen Pyhäjärvi Vl. Vuonna 2002 Helsingissä toimiva Vpl. Pyhäjärvi-seura yhdessä Karjalan Liiton kanssa teki anomuksen väestörekisterikeskukselle, jonka mukaisesti päätökseksi tuli Pyhäjärvi Vpl ilman loppupistettä. Tästä huolimatta käytössä olleet virallisesti vahvistetut Vpl. Pyhäjärvi-Säätiö ja Vpl. Pyhäjärvi-lehti luonollisesti säilyttävät nimensä. Anomuksen tarkoituksena oli poistaa virallisesta käytöstä tuo Vl lyhenne ja muuttaa se Vpl lyhenteeksi.

Pyhäjärven naapurina pohjoisessa oli Käkisalmen maalaiskunta ja hiukan kauempana Käkisalmen kaupunki, mihin Pyhäjärveltä kertyi matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Käkisalmessa käytiin ostoksilla ja kerran vuodessa - helmikuussa - markkinoilla. Kesäisin käytiin Kannaksenjuhlilla, mitkä pidettiin Vanhan linnan sisäpihalla - mainio ulkoilmajuhlien pitopaikka. Ne pyhäjärveläiset nuoret, jotka aikoivat avioliittoon, kävivät Käkisalmessa kihlanostomatkalla ja pistäytyivät saman tien valokuvaajalla.

Käkisalmi oli myös pyhäjärveläisten koulukaupunki. Käkisalmen yhteiskoulusta, myöhemmin yhteislyseosta, keväisin valkolakkinsa saaneitten joukossa oli joka vuosi keskimäärin yksi pyhäjärveläinen. Viimeisenä rauhan keväänä 1939 heitä oli ennätysmäärä, neljä.

Pyhäjärven läntinen naapuri oli Räisälä. Räisälässä oli kansanopisto, missä moni pyhäjärveläinen neitonen tai nuorukainen kävi täydentämässä tietoja ja taitoja, joille kansakoulu oli luonut pohjan. Eikä kansanopiston merkitys rajoittunut yksinomaan tietoihin ja taitoihin. Kansanopisto valoi aatetta ja innostusta kansanvalistustyöhän, mitä nuorisoseuroissa sitten pyrittiin toteuttamaan. Nuorisoseuroja olikin Pyhäjärvellä kaikissa suuremmissa kylissä ja useimmissa näistä oli oma talo, talkootyönä pystytetty.

Etelässä Pyhäjärven naapurina oli Sakkola, joka varsinkin urheilussa antoi Pyhäjärvelle tasavertaisen vastuksen. Monet ottelut Sakkolan Jäntevän ja Pyhäjärven Kaiun välillä sekä hiihtoladulla että yleisurheilussa olivat jännittäviä kuin Suomi-Ruotsi maaottelut. Paini oli kuitenkin sellainen urheilulaji, jossa Pyhäjärvi ei löytänyt kunnon vastusta Kannakselta.

Jos Pyhäjärvelle kulki etelään itäisintä, Laatokan rannikkoa seurailevaa tietä, tuli noin 30 kilometrin jälkeen äkkipysäys. Tie päättyi jokeen, jonka yli ei ollut siltaa. Mahtava virta, joka syvänä, leveänä ja tummana, pyörteitä muodostaen virtasi kohti Laatokkaa oli Taipaleenjoki. Taipaleenjoki, jossa virtaa sama vesi, mikä alkumatkalla on kuohunut Imatrassa oli eräs talvisodan kuuluisimpia taistelupaikkoja. Suotta ei runoilija Yrjö Jylhä ole verrannut Taipaleenjokea Tuonelanjokeen.

Konevitsan luostarisaari

Idässä Pyhäjärvi rajoittui koko pituudeltaan Laatokkaan. Tämän Euroopan suurimman järven, jonka toista rantaa ei näkynyt, rannalla oli kuusi Pyhäjärven kylää. Yksi näistä, Sortanlahti, oli enemmän kuin tavallinen kylä, se oli asutustaajama ja kauppapaikka, jossa oli myös Laatokan paras satama. Sortanlahden edustalla oli Pyhäjärveen kuuluva Konevitsan saari, jossa vuonna 1393 perustettu kreikkalaiskatolinen munkkiluostari, antoi Pyhäjärvelle eksoottista väriä. Konevitsa oli suosittu kesäisten retkien kohde. Konevitsa tuli tutuksi asevelvollisuuttaan suorittaville pyhäjärveläisille nuorukaisille, sillä Konevitsassa majaili myös RT-3.

Pyhäjärvellä oli 44 kylää, näistä suurin oli kirkonkylä, nimeltään Pyhäkylä. Kylistä useimmat olivat vesistöjen rannalla- itse asiasta kylistä vain kaksi ei tavannut järven tai Laatokan rantaa. Järvistä suurimman eli Pyhäjärven rannalla oli 15 kylää. Toiseksi suurin järvi oli nimeltään Kiimajärvi, kolmanneksi suurin Yläjärvi. Näiden lisäksi oli lukuisa joukko pienempiä järviä ja lampia. Merkillisin näistä oli harvinaisen kaunis, kristallinkirkkaasta vedestään kuuluisa laskujoeton Kuoppalampi, joka hyvin olisi voinut järveksikin sanoa: sille kun kertyi ympärysmittaa 8 kilometriä. Sen kauniit rannat, niemet ja saaret, korkeana kumpuilevaa erämaaympäristö jylhine mäntymetsineen, korkeat ikihongat ja koskematon luonnonrauha olivat tehneet siitä suositun retkeilykohteen.

Luonnonkaunis Kuoppalampi		Pyhäjärven rantaa

Pyhäjärvi oli vankka ja vakavarainen maatalouspitäjä. Teollisuus rajoittui muutamaan myllyyn, sahaan, nahkaverstaaseen ja puusepänverstaaseen. Käsityöläisiä - räätäleitä, suutareita, seppiä, kirvesmiehiä, nikkareita, muurareita, maalareita, salvureita - oli pitäjässä omasta takaa.

Toiseksi tärkein elinkeino oli kalastus, mitä harjoitettiin sekä järvillä että Laatokalle. Järvillä, jotka kaikki olivat erittäin kalarikkaita, kalastus muodosti tärkeän sivuelinkeinon, mutta Laatokalla harjoitettiin huomattavassa määrin myös ammattikalastusta. Pyhäjärven tärkein kala oli muikku, Pyhäjärven murteella molkki tai rääpys. Parhaina muikkuvuosina saattoi Pyhäjärven jäällä ahkeroida samaan aikaan jopa 12 talvinuottakuntaa, ja saalista riitti kaikille. Pyhäjärvi oli nimittäin melko suuri järvi: suurempi selkä 13 kilometriä pitkä ja matkaa maanteitse järven ympäri viitisenkymmentä kilometriä. Kiimajärvestä ja Yläjärvestä onnistuttiin joskus saamaan talvinuotalla suuria lahnasaaliita. Laatokan tärkeimmät arvokalat olivat lohi ja siika.

Pyhäjärven 8000 asukkaasta vajaat parisataa oli ortodokseja, muut luterilaisia. Pyhäjärvellä ei koskaan ennen talvisotaa ollut venäläistä asutusta, ei historiallisena aikana eikä sitä ennen. Pyhäjärvi oli - näin voi varmuudella sanoa - ikivanhaa karjalaista asuma-aluetta. Niin ortodoksit kuin luterilaisetkin olivat yhtä ja samaa Karjalan heimoa, vaikkakin olosuhteiden pakosta satoja vuosia sitten kahden uskonnon rajamailla joutuneet eri uskontojen leiriin. Ortodoksit olivat Pyhäjärvellä vanhempaa kerrostumaa, luterilaiset pyhäjärveläisten esi-isät olivat muuttaneet Pyhäjärvelle pääasiassa 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla. 1800-luvun loppupuolella Pyhäjärvelle muutti Uudeltamaalta ja Etelä-Pohjanmaalta muutamia kymmeniä perheitä.

Sisäkuva Pyhäjärven 1940 palaneesta kirkosta		Kirkonpaikan muistomerkki paljastettiin 2002.

Pyhäjärvellä oli Kannaksen kuuluisin lahjoitusmaahovi Taubilan kartano, pyhäjärveläisittäin Touvilan hovi. Sen omisti vuodesta 1918 lähtien kauppaneuvos Karl Fazer. Sama Karl Fazer, jonka nimikirjoitus on yhä vielä suklaalevyjen päällyspaperissa. Taubilan kartanon kaunis ja historiallisesti arvokas päärakennus tuhoutui sodan aikana. Myös Pyhäjärven kirkko paloi talvisodan jälkeen 15.3. suomalaisten sytyttämänä ennen lopullista poistumista kotiseudulta. Kirkon arvokas alttaritaulu ja muuta irtaimistoa saatiin pelastetuksi.

Kun jatkosodan aikana Pyhäjärvi oli vallattu takaisin ja kun asukkaat olivat palanneet kotipaikoilleen - toiset sodalta säästyneisiin kotitaloihinsa, toiset entisten kotiensa raunioille- pidettiin kirkon raunioilla jumalanpalvelus 7.6.1942.

Toisen kerran pyhäjärveläiset joutuivat jättämään kotinsa ja kotiseutunsa vuonna 1944. Virallinen matkailu entiselle kotiseudulle alkoi vuonna 1990. Pyhäjärvi -juhlat pidettiin kirkkoaholla 1998. Useita satoja kotiseutumatkoja on tehty viime vuosien aikana kotiseudulle.

Pyhäjärven pogostan asukastietoja 1818

Osmo Tuokon yhteenveto Suvannon seudun sukututkimuspiirin talkootyönä syntyneestä aineistosta, missä esitellään Pyhäjärven asioita vuodelta 1818.

Kaakon kulman historiaa

Itäisen Kannaksen vanhat pogostat eli kirkko- ja hallintopitäjät Pyhäjärvi, Sakkola – vanhalla nimityksellä Sakkula ja Rautu ovat muodostaneet kiinteän ja yhtenäisen alueen. Nämä kolme pitäjää kuuluivat Käkisalmen läänin eteläiseenkihlakuntaan ja jakoivat samat historialliset kohtalot. Vuosisatojen aikana ne joutuivat jatkuvasti sotien jalkoihin kuuluen vuoroin Ruotsin ja vuoroin Venäjän valtapiiriin. 1720-luvulta alkaen nämä pitäjät kuuluvat valtiollisesti Venäjän keisarikuntana, mutta rauhanehtojen mukaan niissä noudatettiin ruotsalaista hallinto- ja oikeusjärjestelmä sekä virkakielenä ruotsin kieltä.

Koko Suomen alueen joutuessa Haminan rauhassa 1809 Venäjän keisarikuntaan muodostettiin sitä ennen Venäjälle kuuluneesta Karjalasta eli venäläisten kannalta katsottuna Vanhasta Suomesta ja nyt mukaan tulleesta ”Uuden Suomen” alueesta yhtenäinen Suomen suuriruhtinaskunta. Tähän tarkoitukseen liittyen koottiin vuodelta 1818 hallinnollisena toimenpiteenä mm. Pyhäjärven, Sakkolan ja Raudun alueilta uudet luotettavan henkikirjatiedot. Ne sisältävät alueesta yksityiskohtaisia väestön nimi- ja omistus- ja verotustietoja. Perusteellisempaa, selkeämpää ja täydellisempää vastaavan ajan aineistoa muun Suomen alueelta en ole tavannut. Ja mikä suku- ja historiantutkijan kannalta on tärkeää, henkikirjan kaikki sivut ovat arkistossa tallella sekä laadittu erittäin huolellisesti ja selvästi luettavalla käsialalla.

Viranomaisten nimikirjoitusten ja sinettien lisäksi henkikirjan tiedot ovat puumerkeillään varmentaneet pitäjän omat lautamiehet ja kirkon kuudennusmiehet. Pyhäjärven tietojen päiväys on 13. 11. 1817. Vakaalla kädellä piirretyt puumerkit ovat meille jälkipolville arvokkaita ja harvinaisia löytöjä esipolvien kädenjäljistä.

Sukututkimuspiirin talkootyö

Edellä mainittujen Käkisalmen läänin eteläisten pitäjien Pyhäjärven, Sakkolan ja Raudunhistoriasta ja sukututkimuksesta kiinnostuneet henkilöt ovat muutaman viime vuoden aikana kokoontuneet käsittelemään alueen yhteistä menneisyyttä ja väestötietoja.

Toimintaa varten on muodostettu Suvannon seudun sukututkimuspiiri. Se on järjestänyt asiasta kiinnostuneille avoimia tilaisuuksia 4–5 kertaa vuosittain. Sukututkimuspiirin toimesta otettiin talkoourakaksi saattaa vuodelta 1818 tehdyt Sakkolan, Raudun ja Pyhäjärven henkikirjoitustiedot selkokielelle ja toimittaa ne internetissä kaikkien kiinnostuneiden luettavaksi. Tavoite oli harrastajille mittava ja kunnianhimoinen, sillä vanhalla ruotsilla käsinkirjoitettuja sivuja on satoja, kyliä yhteensä 139, alueen ”savuluku” eli talouksien määrä yli 2000 ja väestöä yksin nimin luetteloituna lähes 15 000 henkeä. Urakkaan osallistui noin 20 motivoitunutta
sukututkimuksen harrastajaa, joiden sitkeydellä ja ahkeruudella vuoden 1818 henkikirjoitustiedot on satu selkokieliseen muotoon ja nyt viimein myös nettiin kaikkien asiasta kiinnostuneiden luettavaksi.

Mitä tietoja koottiin ja miten niitä luetaan?

Kansallisarkiston 1818 henkikirjojen mikrofilmeiltä (mf.rulla ES 4338) otettiin 270 kappaletta sivukohtaisia valokopioita, jotka jaettiin työstettäväksi talkoisiin osallistuneille. Jokainen tulkitsi kykyjensä mukaan saamansa aineiston käsinkirjoitetut tiedot ja kirjoitti ne selkokielellä tietokoneen muistiin.

Levykkeillä tai sähköpostilla selkoteksti välitettiin tutkimuspiirin omalle ”operaattorille”, joka muokkasi aineiston nettiin www-sivulle toimivaan muotoon.

Tiedot on koottu pitäjittäin henkikirjoissa käytettyjen nimien mukaiseen kylä- ja talojärjestykseen. Jokaisen talon kohdalla esitetään omistuksen perustiedot eli talon numero ja murtolukuna talon omistusosuus ja manttaaliosuus. Henkilöt on merkitty kirjana kylittäin ja taloittain siten, että ensin mainitaan perheen päämies puolisoineen ja sitten perhetalouden muut jäsenet. Kaikkien henkilöiden tiedot on kirjoitettu puhtaaksi alkuperäisessä henkikirjassa olevilla omilla nimimuodoillaan ja ikävuosillaan. Poikkeuksen tekee perheen päämiehen puoliso, josta on käytetty vain merkintää ”vaimo” (med hustru, m.h., hu) ja ikävuodet. Perheen jäsenten kohdalla on tavallisesti merkitty myös heidän suhteensa talon päämieheen esim. poika, tytär, pojan leski, isän veli, yhtiömies jne. Kunkin perhetalouden asukkaat on ynnätty vielä sukupuolen mukaan ja yhteensä.

Pyhäjärvellä 47 kylää, 702 savua ja 5309 asukasta

Pyhäjärven kylät kuuluivat kahteen lahjoitusmaahoviin eli donatioon. Konnitsan donatioon laskettiin 14 kylää ja Toubilan hoviin 33 kylää. Kirjoihin merkityt kylät ovat olleet kovin erikokoisia. Suurimmat kuten Salitsanranta, Yläsaari ja Kiimajärvi jopa yli 300 hengen kyliä. Muutamat pienimmät kylät ovat vain 2–3 talon ja alle 15 asukkaan kuten Heinsaari, Suhaparina ja Tattarnimi.

Pitäjän perhetalouksista eli savuista (rökar) oli talollisille ja torppareille kirjattuja 605 ja tilattomien huusholleja oli määrältään 97. Koko Pyhäjärven manttaaliluvuksi on merkitty 84. Henkikirjojen mukaan Pyhäjärven väkiluku oli tällöin 5309 henkeä, joista naisia 2716 ja miehiä 2552. Kaikille miespuolisille henkilöille ikään katsomatta on merkitty ns. podusnie-maksu, mikä vastasi jonkinlaista henkirahaa. Tämän suorittamisesta olivat vapaita naisten lisäksi vain sotapalvelusta tai valtion virkatehtäviä suorittavat miehet, joita pitäjän alueella oli 41.

Itäisen Kannaksen pitäjien väestössä oli uskonnoltaan sekä luterilaisia että ortodokseja, joita arkikielessä sanottiin” reikanuskoisiksi”. He olivat samoja karjalaisia, suomalaisia ja historiallisesti näiden alueiden alkuperäistä väestökantaa, jotka olivat säilyttäneet vanhan alkuperäisen uskontonsa. Vaikka näissä henkikirjoissa ei väestön uskonnosta ole mitään merkintää, voi henkilöiden venäläisperäisistä suku- ja etunimistä kuitenkin tehdä uskontoon liittäviä johtopäätöksiä. Niiden perusteella Pyhäjärven alueella oli tänä aikana vian runsaat 100 kreikkalaiskatolilaista. Noin puolet tästä määrästä oli Kiimajärven kylän kollegineuvos Balesnoin talouden väkeä ja toinen puolikas löytyy Sortanlahden, Riiskan ja Valkiamäen kylistä. Mainittakoon, että naapuripitäjän Sakkolan alueella vastaavan nimikartoituksen mukaan asui noin 200 ja Raudun pitäjässä noin 500 reikanuskoista.

Kaksi 53 hengen suurtaloutta

Väkirikkaassa Pyhäjärven pitäjässä oli runsaasti suurperheitä, kaikkiaan 54 yli 16 hengen suurtaloutta. Kahdeksan talouden henkilöluku ylittä 25 henkilöä. Suurimmat väkimäärät on kirjattu Kiimajärven kylässä kollegianeuvos Balasnoin ja Hasinmäen kylän Juho Kaasalaisen talouksiin, kummassakin 53 henkilöä. Talollinen Juho (Johan) Kaasalaisen todellinen suurtalous käsittää peräti 28 miestä ja 25 naista. Isäntä Juhon ja hänen vaimonsa ydinperheeseen kuuluvat heidän kolme lastaan, joista vanhimmalla pojalla on jo omaa jälkikasvua. Muita ns. alaperheitä ovat isännän neljän veljen sekä viiden yhtiömiehen väkirikkaat perheet. Henkikirjana yhtiömiehet on merkitty erikseen kullekin veljessarjan osapuolelle. Todetaan samalla, että kaikkien tämän suurtalouden perheiden – myös yhtiömiesten – sukunimenä on Kaasalainen, joten he saattavat olla keskenään esim. serkuksia. Myös monet etunimet olivat yhteisiä, sillä joukkoon kuului mm. 7 Annaa, 6 Juhoa, 5 Liisaa, 5 Mikkoa ja 4 Mattia.

Talouden suuresta miesluvusta johtuen tilan heinäveron määrä on myös pitäjän perhekohtaisesti suurin, peräti 65 leiviskää. Paloviinavero vastaavasti jää 1/16 manttaalin tilakoon mukana laskien vain runsaaseen yhteen leiviskään.

Heinä- ja paloviinaverot

Alkuperäiseen henkikirjaan on omille sarakkeilleen merkitty vielä heinäveron ja paloviinaveronluvut, joita ei näihin puhtaaksi kirjoitettuihin tietoihin otettu mukaan.

Luvuista voi päätellä, että heinävero oli määrätty perhetalouden miespuolisten henkilöiden lukumäärän mukaan. ikään katsomatta. Yhden miehen heinäveronarvona oli 2 leiviskää ja 7 naulaa eli 8,5 kg leiviskän arvolla noin 20 kiloa, kolmen miehen taloudessa määrä oli 7 leiviskää ja 1 naulan eli noin 60 kiloa heiniä jne. Epäselväksi jää käytettiinkö tässä leiviskän avona Suomen 8,5 kg ja Venäjän 16.38 kg leiviskää?

Heinäveroa määrättiin samalla taksalla kaikkien talouksien miehille olivatpa he sitten talollisia, torppareita tai itsellisiä. Vain hovin päätilan torpparit olivat vapautettuja sekä heinä- että viinaveroista. Pyhäjärven pitäjän heinäveron laskennalliseksi kokonaismääräksi on saatu 5449 leiviskää, joka tekee em. leiviskän arvosta riippuen joko 46 tai 80 tonnia.

Paloviinaveroa perittiin vain talollisilta, sillä sen perusteena on käytetty maanomistusta. Kaikkein pienimmiltä
manttaaliosuuksilta viinaveron arvo oli vain 1 leiviskä ja siitä sen määrä kasvoi maanomistuksen suuruuden mukaan siten, että 0,5 manttaalin suuruisella talolla paloviinaveron arvo oli 7 leiviskää. Koko pitäjän paloviinaveroksi on yhteenvetoon kirjattu 1639 leiviskää, mikä on käytetyistä leiviskän arvosta riippuen lähes 14 tai 27 tonnia. Missä muodossa nämä leiviskä-arvoiset verot on suoritettu – rahana, heininä, viinana, työnä vai muina suoritteina – ei käy selville henkikirjatiedoista. Eikä se ole selvinnyt muustakaan lähdeaineistosta. Jos jollakin on tarkempia tietoja näiden aikojen verojen maksamisesta ottaisin mielelläni niitä tietoja vastaan.

Keitä he olivat?

Meille nyky-Suomen kansalaisille on itsestään selvää, että me kaikki – karjalaiset, pohjalaiset, hämäläiset, savolaiset jne olemme samoja tasa- arvoisia suomalaisia. Kun vuoden 1818 henkikirjatietoja aikanaan koottiin, oli suomalaisuus käsitteenä näillä alueilla vielä verraten outo asia. silloiset esivanhempamme itse lienevät nimittäneet itseään kotipaikkansa mukaan esim. pyhäjärvöisiksi, sakkuloisiksi tai rautulaisiksi. Kukaan tuskin heitä kuitenkaan arkielämässä sanoi suomalaisiksi.

Käydessään kauppamatkoilla tai laskiaisajossa Pietarissa tunnettiin heidät siellä maalaisina, karjalaisina tai ehkä hieman halventavalla nimityksellä Tsuhnina.

Kaakon kulman 1818 henkikirjojen pitäjäkohtaisia numerotietoja.


Elettyään lähes kahdensadan vuoden ajan kiinteästi Venäjän keisarikunnan alaisuudessa olivat he ruotsalaiseen hallintoon kuuluneen Suomen kannalta katsoen Venäjän karjalaisia, venäläisiä tai jopa ryssiä kuten muutkin rajan takana asuvat. Vain harvat suomalaisuuden aatetta hahmottelevat sivistyneistön jäsenet saattoivat silloin tunnistaa heidätkin suomalaisina. Yhtä kaikki, he olivat suomea puhuvia karjalaisia/suomalaisia esivanhempiamme ja elivät Venäjän keisarikunnassa mutta ruotsalaisen hallintokulttuurin ja oikeuslaitoksen alaisina. Henkikirjan viimeiselle sivulle heidän omat luottamusmiehensä – lautamiehet ja kirkon kuudennusmiehet – piirsivät puumerkkinsä tietojen oikeellisuuden varmistamiseksi.

Kirjoitustaito ei vielä ollut levinnyt kansan keskuuteen, mutta osa puumerkeistä oli jo nimien etukirjaimia.

Omia esivanhempia

Näiltä alueilta peräisin olevista suvuista löytää sukututkija helposti lukuisia esivanhempia ja heidän perheitään. Nyt esipolviaan selvittävä 50–60- vuotias kohdehenkilö, jonka suvut ovat eläneet 1800-luvun alkukymmeninä itäisen Kannaksen näissä pitäjissä, saattaa 1818 henkikirjoista löytää jopa 100 esivanhempaansa.

Vanhimmat heistä ovat henkikirjatiedoissa elämänsä ehtooikäisiä ämmiä ja äijiä, nuorimpien ollessa vielä imeväisiässä. Omia suoranaisia esivanhempiani olen tunnistanut kyseisen vuoden henkikirjoista nimeltä 60, joista Kaakon kulman alueen suvuista 28 ja toisten sukuhaarojen 32 nimeä Laatokan pohjoisen rannan Sortavalan alueen vastaavista kirjoista.

Henkikirjan sivuille on kirjattu oikeisiin mittasuhteisiin ne suvun kertomat omistukset ja manttaalit, joista asiakirjojen puuttuessa on ollut vain suullista perimätietoja. Samalla rakentuu käsitys siitä elinympäristöstä naapuri- ja kyläyhteisöineen, missä esivanhemmat ovat aikanaan eläneet.

Nyt netissä selkotekstillä olevia henkikirjoja lukevan on syytä ottaa huomioon, että ne ovat harrastajien kokoamia. Tiedot sisältävät sekä alkuperäisiä että nyt tehtyjä tulkintaja kirjoitusvirheitä eikä niitä tule käyttää suoraan suku- tai historian tutkimuksen lähteenä. Huolellinen tutkija tarkistaa tiedot alkuperäisten asiakirjojen mikrofilmeiltä, joista tässä mainitaan Kansalaisarkiston vuoden 1818 henkikirjojen mikrofilmirulla ES 4338. Internetistä tässä esitettyjä tietoja voi lukea osoitteesta
www.sukuni.fi/Sukututkimus/Sukututkimuspiirit/Suvannon Seudun sukututkimuspiiri/ Henkikirja 1818/Pyhäjärvi.

Suvannon seudun sukututkimuspiiri kutsuu

Viime vuoden lopulla sukututkimuspiiri vahvisti itselleen toimintaohjeet, jotka sopivat tässä yhteydessä lyhyesti esiteltäväksi. Niiden mukana sen tavoitteena on tarjota yhteistyötilaisuus niille sukututkijoille, joiden kiinnostus kohdistuu 1930-luvulla Viipurin läänissä olleiden Raudun, Sakkolan, Pyhäjärven, Metsäpirtin ja Vuokselan pitäjien alueilla eri aikoina eläneiden sukujen tutkimiseen. Tutkimuspiiriin toimintaan voivat osallistua kaikki em. alueen sukujen tutkimuksesta kiinnostuneet. Piirin toimintamuotoja ovat

– yhteiset kokoukset, joissa osanottajat voivat kertoa omista tutkimuksistaan ja asiantuntijat esittelevät sukututkimukseen tai kohdealueen historiaan liittyviä asioita.

– yhteistyöprojektit, joiden sukututkimuksellinen sisältö ja laajuus on yhdessä sovittu ja joiden toteuttamiseen osanottajat osallistuvat,

– tutustumiskäynnit ja -jatkat, jotka liittyvät sukututkimukseen ja erityisesti tutkittaviin sukuihin tai kohdealueeseen,

– keskustelupalsta internetissä tutkimuspiirin osanottajien keskinäiseen tietojenvaihtoon.

– Sukututkimusten tulokset pyritään esittelemään mahdollisimman laajalti mm. internetissä ja kohdealueen pitäjälehdissä.

Toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaa vetoryhmä, johon kuuluu yksi kutakin kohdealueen pitäjää
edustava jäsen ja hänelle oma varahenkilö. Tutkimuspiiri nimeää ryhmän vuoden viimeisessä yhteisessä kokouksessa seuraavaksi vuodeksi. Vetoryhmä tekee toimintasuunnitelman ja vastaa käytännön järjestelyistä sekä ohjelman toteuttamisesta. Tilaisuuksien ennakkoilmoitukset julkaistaan sekä internetissä että kohdealueen pitäjälehdissä ja Karjala-lehdessä. Ryhmän toimesta tilaisuuden pöytäkirja ja muuta tiedotteet toimitetaan tutkimuspiirin osanottajien käytössä oleville edellä mainituille internet-sivuille. Niihin kannattaa tutustua ja tulla piiriin mukaan!

Pyhäjärven 1818 henkikirjan allekirjoitussivut

Allekirjoitussivuista on olemassa valokopio, mutta sen laatu ei riittänyt tässä julkaisemiseen.

Henkikirjan vasemmalla sivulla virkamiesten nimikirjoitusten ja sinettien alapuolella olevat nimet ja puumerkit voidaan tunnistaa ylärivissä vasemmalta seuraaville henkilöille: lautamies ja kirkon kuudennusmies Christer Kukko, lautamies Thomas Tomperi, joka on kirjoittanut koko nimensä, lautamies Adam Leppänen, lautamies Anders Pärssinen ja alarivissä vasemmalta kirkon kuudennusmies Matts Pitkänen, kirkon kuudennusmies Matts Kovero ja kirkon kuudennusmies Henrik Äijö.

Oikealla sivulla sinettien alapuolella ovat tunnistettavissa ylärivissä vasemmalta lautamies Henrik Ijäs, lautamies ja kirkon kuudennusmies Michel Pärssinen, lautamies Jöran Pärssinen ja alarivissä vasemmalta kirkon kuudennusmies Lucas Savolainen. Kuten päiväyksestä huomataan on henkikirja valmistunut ja allekirjoitettu jo marraskuussa 1817.